« Takaisin

Pariskunta keräsi Tampereella kadunpätkältä huimat 1600 tumppia

19.04.2017 08:56

Tampereelta pois muuttanut tuttu siivoojakaksikko on kohta kerännyt 500 000 tupakantumppia pois kaduilta.

Kun Kaija ja Ilkka Erkkilä kävivät tiistaina kylässä Tampereella, he veivät viemisinä Hämeenlinnaan autolastillisen roskia. Eläkeläispariskunta opittiin tuntemaan Tampereen vuosinaan katuja ahkerasti siivoavana kaksikkona. He nimesivät jo Tampereella itsensä Roskasakiksi.

Tampereen saalis oli nyt kadunpätkältä 1 600 tupakantumppia ja kaksi muovikassillista roskia. Erkkilät kävelivät Hämeenpuistosta Hämeenkatua, poikkesivat Aleksanterinkadulla, jatkoivat Aleksis Kiven kadulle ja siitä Aamulehden toimitukseen.

- Jos tupakkaongelma olisi taputeltu, Tampere olisi suhteellisen siisti kaupunki. Roskiksia on kaduilla aiempaa enemmän ja ne ovat hyvän kokoisia. Ainoa karvas katsella oli nyt Tampereen rautatieaseman edusta, Ilkka Erkkilä kertoo.

Rautatieaseman taksitolpan vierusta oli Erkkilän mukaan kylvetty täyteen tumppeja.

Kaduille heitetyt tupakantumpit harmittavat Ilkka Erkkilää kaikkein eniten. 20 prosenttia tupakoitsijoista näyttää Erkkilän laskujen mukaan olevan todellisia puupäitä, kun kerran nämä tiputtavat tumpit suoraan kadulle tai maahan tupakan polttopaikalle. Tupakka-askit löytyvät useimmiten maasta, metrin päästä roska-astiasta.

Lähde: Aamulehti   http://www.aamulehti.fi/kotimaa/pariskunta-kerasi-kadunpatkalta-huimat-1-600-tumppia-kotimatkalla-kyytiin-viela-kelluntapatja-24421896/


Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki: ...

Hengitysliitto ry, Oltermannintie 8 / PL 40, 00621 Helsinki, puh. 020 757 5000.
Tilaa tupakoinnin lopettamiseen liittyvää materiaalia. Rekisteriseloste