Herkät aistit, hellät tunteet

Jo vuosikymmenten mittainen, suloisen intiimi tutkimusmatkani on opettanut minulle lähes kaiken kehonkielestä, aistinautinnoista ja rakastamisen saloista. Niinpä on aika kokea romantiikan renessanssi. On aika avata herkkien muistojeni kätketty kirjasto. Hellyyden korkeakoulu, Rakkauden Sorbonne, niin kuin itse sitä kutsun.

Ystäväni, astukaa sisään ja antautukaa savuttomalle nautinnolle.
Jean Pierre Le Monc

Löydä kauan sitten kadottamasi rakkauden tuoksut

Kun lopetat tupakoinnin, aistisi herkistyvät nauttimaan tuoksuista ja mauista. Pian myös itse tuoksut raikkaammalta.

Rakkauden hammas on valkoinen

Lopetettuasi tupakoinnin huomaat suukkojesi olevan raikkaampia ja hymysi valoisampi. Savuttomilta huuliltasi kumppanisi voi lukea kaipauksen, intohimon, romantiikan ja hellyydennälän.

Iho ja hiukset, jotka kehräävät kosketusta

Myös ihosi kirkastuu, kun lopetat tupakoinnin. Samalla hiussuortuvasi vahvistuvat ja kaunistuvat.

Yhdessä keinuen kohti aamun tunteja

Lopetettuasi tupakoinnin verenkiertosi paranee jo muutamassa viikossa ja myös hengittäminen helpottuu. Siksi lemmenleikit, kuten muukin liikunta, sujuvat entistä nautinnollisemmin.

Ole loppumattoman hellyyden tukipilari

Niin se on. Tupakoinnin loppuessa, myös potenssi paranee.

Lisää kymmeniä ja taas kymmeniä syitä savuttomuuteen löydät seikkailemalla näillä sivuilla.
Mon cherie, minä toivotan sinulle antoisaa matkaa!

jeanpierre_signature2.jpg : 4Kb

Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki: ...

Apua lopettajan arkeen

Kaipaatko kannustusta tupakoinnin lopettamiseen?
Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi ja saat tasaisin väliajoin kannustusviestin!