Kirjaudu keskusteluun / blogeihin:

Unohtuiko salasana?   Ei vielä tunnusta?

Tupakkalain tavoitteena on tupakoinnin loppuminen Suomessa

Erityistä huomiota tupakkalainsäädännössä kiinnitetään tupakansavuttoman ympäristön toteuttamiseen. Lähtökohtana on, että kukaan ei joudu vastoin tahtoaan altistumaan ympäristön tupakansavulle. Tavoitteena on myös nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisy.

Suomi on maailman ensimmäinen maa, joka on asettanut tupakkatuotteiden käytön loppumisen tupakkalakinsa tavoitteeksi  - tämä tupakkalain muuutos tuli voimaan 1. lokakuuta 2010. Lisäksi tupakkatuotteiden esilläpitoa koskeva kielto ja hotellihuoneiden tupakointirajoitukset tulivat voimaan vuoden 2012 alusta.

Suomi on myös sitoutunut kansainväliseen tupakoinnin torjuntaa koskevaan puitesopimukseen WHO FCTC, jonka on vahvistanut 174 maata (tilanne vuonna 2012). Tupakkalain valvonta on jaettu tehtäväalueittain usean viranomaisen kesken.

Tupakointi on kielletty nykyisen tupakkalain mukaan

  • päiväkotien ja oppilaitosten sisätiloissa sekä pääasiassa alle 18- vuotiaille tarkoitetuilla ulkoilualueilla

  • julkisissa ja yleisissä sisätiloissa

  • sisätiloissa järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa

  • yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa

  • ravintoloissa, joissa ei ole rakennettu erillistä tupakointitilaa, joka on tarkoitettu vain tupakointiin eikä sinne saa viedä tai tarjoilla ruokaa tai juomaa. Siellä ei myöskään saa olla muuta ajanvietettä.

Lue lisää tupakkapolitiikasta ja lainsäädännöstä  

  www.suomenash.fi


Päivitetty 07.05.2012
Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki: ...

Aiheeseen liittyvää

Neuvontapalvelu

remote system administration

Hengitysliitto Heli ry, Oltermannintie 8 / PL 40, 00621 Helsinki, puh. 020 757 5000. Tilaa tupakoinnin lopettamiseen liittyvää materiaalia. Rekisteriseloste