Lastentaudit
Lapset altistuvat tupakalle ja tupakansavulle tahtomattaan. YK:n lastenoikeuksien julistuksen artiklan 6 ja 24 mukaan tupakansavulle altistumista voidaan pitää lasten oikeuksien julistuksen vastaisena.
Suomessa lasten altistuminen tupakansavulle on kansainvälisesti vähäistä. Noin 7-9 % suomalaislapsista altistuu tupakansavulle ja raskaana olevista naisista 15 % tupakoi päivittäin raskauden aikana.
Lapset altistuvat pääosin kotona ja autossa, koska valtaosa julkisista tiloista on savuttomia. Tupakalle ja tupakansavulle altistuminen on aina vaaraksi lapsen terveydelle.
Tupakka ja tupakansavu ovat riskitekijöitä mm. pienipainoisuuteen, astmaan ja lasten infektioihin. Tupakoinnin lapsille aiheuttamat terveyshaitat tulee huomioida erityisesti esimerkiksi korvakierteisen lapsen tai allergisen lapsen hoitoa suunnitellessa, ja vanhemmille tulisi kertoa tupakansavun aiheuttamista haitoista.
Tässä osiossa lapsiin kohdistuvat terveysvaikutukset on jaoteltu lapsen ikävaiheen mukaisesti.

Apua lopettajan arkeen
Kaipaatko kannustusta tupakoinnin lopettamiseen?
Täytä alla olevaan kenttään sähköpostiosoitteesi ja saat tasaisin väliajoin kannustusviestin!
![]()
Copyright 2002-2009 Hengitysliitto
