Tiukan paikan tullen - mitä tehdä jos

Tupakanhimo yllättää

Hengitä syvään. Muista, että pahinkin tupakanhimo kestää vain muutaman minuutin. Ota nikotiinipurukumi, tavallinen purukumi, pastilli tai jotain muuta vastaavaa. Juo hitaasti lasi vettä.

Tarvitset tupakanmittaisen tauon

Kuori itsellesi pari pähkinää jokaisen tupakan tilalla, jonka polttaisit. Näin käytät käsiäsi sekä suutasi samaan tapaan kuin tupakoidessa. Vaihtoehtoisesti osta maustettuja hammastikkuja.

Et pysty keskittymään

Vakuuta itsellesi, että sinun on vaikea keskittyä, koska aivosi olivat tottuneet tupakkaan. Muuten aivoissasi ei ole mitään vikaa! Keskittymiskykysi palaa vähitellen. Varaa tärkeisiin töihin vähän enemmän aikaa kuin ennen. Vältä väsyneenä työskentelyä ja pitkäaikaisia työrupeamia.

Olet hermostunut

Hengitä syvään ja rentoudu. Vältä kahvia ja alkoholia. Yritä välttää ylimääräistä stressiä aiheuttavia tilanteita ja asioita. Älä jää paikoillesi, vaan lähde liikkeelle vaikka kävelemään tai juoksemaan. Kohtalaisen voimakas fyysinen rasitus auttaa hermostuneisuuteen.

Teet työtä kovan stressin alaisena

Suunnittele työsi osiksi, jotka eivät väsytä liikaa. Nouse välillä kävelemään, rentoudu vaikka kuuntelemalla mielimusiikkiasi. Muista ulkoilla, syödä ja nukkua hyvin. Varaa välipaloja, hammastikkuja, purukumia ja juotavaa.

Jos haluat levätä tai rentoutua

Kuuntele mielimusiikkiasi, hanki rentoutuskasetti tai nauti ihan vaan hiljaisuudesta. Nosta vaikka jalat pöydälle, sulje silmäsi ja hengittele syvään.

Näet muiden tupakoivan

Pysyttele aluksi poissa tupakoivien seurasta ja paikoista, joissa tupakoidaan. Kun näet jonkun tupakoivan, muistuta itseäsi, että olet lopettanut. Palauta mieleesi tupakan terveyttä heikentävät vaikutukset ja syyt miksi sinä päätit lopettaa.

Joku tarjoaa savukkeen

Tämä on hankala paikka! Kun tiedät joutuvasi tilanteeseen, jossa joku ehkä tarjoaa sinulle savuketta, harjoittele sanomaan etukäteen ”Kiitos ei, olen lopettanut tupakoinnin”.

Joudut tilanteeseen, jossa tarjotaan alkoholia

Toinen tiukka paikka! Vältä aluksi käyttämästä alkoholia tilanteissa, joissa savukkeita on tarjolla.

Kahvi tai ruoka laukaisee tupakanhimon

Vaihda kahvi teehen tai kofeiinittomaan kahviin. Syö ruokasi nautiskellen ja rauhassa. Ruokailun jälkeen, älä jää viivyttelemään ruokapöytään

Olet jatkuvasti nälkäinen

Syö säännöllisesti pieniä aterioita. Varaa vähäkalorisia välipaloja, kuten hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Juo paljon vettä (8-10 lasillista päivässä).

Vatsa ei toimi

Juo runsaasti vettä. Syö aterioita ja välipaloja, jotka sisältävät runsaasti kasviksia ja kuituja. Liiku paljon.

Mieli on alavireinen

Älä jää kotiin murehtimaan, vaan pakota itsesi liikkeelle. Keksi itsellesi jotain hauskaa tekemistä, soita ystävällesi, mene elokuviin, konserttiin tai lähde vaikka lenkille. Tee jotain, mitä et ikinä ennen ole tehnyt.

Päätä särkee

Lähde haukkaamaan raitista ilmaa ja lepäile. Jos näistä ei ole apua, ota sitten vasta päänsärkylääke. Vähennä kofeiinin ja kolajuomien määrää. Yritä rentoutua.

Sinulla on unettomuutta

Ponkaise sängystä ylös, turha siellä on piehtaroida. Lue jotain, kuuntele musiikkia tai kirjoita vaikka seuraavan vuoden joulukortit valmiiksi. Tupakoinnin loppuessa keho alkaa tervehtyä ja unen laatu kohentua.

Päivitetty 18.04.2016
Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki: ...

Hengitysliitto ry, Oltermannintie 8 / PL 40, 00621 Helsinki, puh. 020 757 5000.
Tilaa tupakoinnin lopettamiseen liittyvää materiaalia. Rekisteriseloste