Repsahdin - Vai lipsahdinko vain?
Usein ihmiset asettavat itselleen tiukat tavoitteet pysyä tupakoimattomana, ja lipsahtavat sitten silloin tällöin pois tältä tieltä. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen on tavallista lipsahtaa kerran tai pari. Jokainen repsahtaminen alkaa lipsahduksella, mutta jokaisesta lipsahduksesta ei tarvitse tulla repsahtamista!
Useimmat lipsahdukset tapahtuvat kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Useat antavat periksi heti kun lipsahtavat uskoen, että he ovat epäonnistuneet. Tällaisessa tilanteessa on hyvä muistaa, että kyseessä on vain pieni takaisku, jonka vuoksi ei kannata luopua savuttoman elämän tavoitteesta. Lipsahdus on vain virhe. Kukaan ei ole täydellinen, ja virheistä voi oppia. Älä siis lannistu, niin käy muillekin! Oma usko onnistumiseen auttaa, ja aina kannattaa yrittää sitkeästi uudelleen! Ja jokainen yli kaksi viikkoa kestänyt yritys vie lähemmäksi lopullista lopettamista.
Mikä on lipsahduksen ja repsahduksen ero?
Olet
lipsahtanut, jos olet polttanut muutaman savukkeen tai poltat alle puolet aikaisemmasta määrästä.
Olet
repsahtanut, jos tupakoit jälleen säännöllisesti ja poltat vähintään puolet aikaisemmasta määrästä.
Lipsahtaminen liittyy yleensä:
- Tunnepitoisesta ahdingosta selviytymiseen (eli pahan olon muuttamiseksi hyväksi)
- Positiivisen tunnepitoisen tilan vahvistamiseen (eli hyvän olon muuttamiseksi entistä paremmaksi)
- Periksi antamiseen houkutuksille tai yllyttämisille
- Sosiaalisiin paineisiin vastaamiseen
Lipsahtamisen välttäminen
Lopettajana tarvitset taitoja selviytyäksesi näistä tilanteista ja tunteaksesi itsesi vakuuttuneiksi siitä, että pystyt välttämään lipsahdukset. Joka kerta kun onnistut välttämään lipsahtamisen, luottamus kasvaa ja seuraavalla kerralla pystyt todennäköisesti käyttämään samaa strategiaa menestyksellisesti. Voit valmistautua tällaisiin riskitilanteisiin ollessasi ylläpitovaiheessa.
Katsoessasi tulevaisuutta muutaman viikon eteenpäin, voit listata tilanteita, joissa uskot haluavasi palata takaisin tupakoimiseen. Tällöin sopivista, esim. seuraavanlaisista selviytymisstrategioista voi olla apua:
- itsevarmuutta sosiaalisista paineista selviämiseksi
- ahdistuksen tai vihan hallintaa kielteisistä tunnetiloista selviämiseksi
- tukiverkostoja muista tunnepitoisista ahdingoista selviämiseksi
- mielialan muuttamiskeinoja huomion pois kääntämiseksi houkutuksista tai tupakanhimosta
- uusien tapojen omaksumista houkuttavien tilanteiden välttämiseksi
- motivaatio ei tarpeeksi vahva
- huono suunnittelu ja valmistautuminen ennen itse lopettamisvaihetta
- oman pystyvyyden yliarviointi
- oman tupakkariippuvuuden vähätteleminen
- liiallinen luottavaisuus omaan savuttomuuteen fyysisten oireiden hävittyä
- ei nikotiinikorvaushoitoa / ohjeiden laiminlyönti
- ei oikein mitoitettua / ajoitettua nikotiinikorvaushoitoa
- liian vähän tietoa tai liian vähän taitoa
- tuen puute
Tupakoinnin lopettaminen on prosessi, ja prosesseihin sisältyy useita oppimiskokemuksia. Selviydyit luultavasti ihan hyvin jonkin aikaa, mutta sitten kärsit ehkä stressistä, turhautumisesta tai kiusauksesta, ja aloit tupakoida uudelleen. Lipsahdukset ja repsahtamiset voivat olla erinomaisia oppimiskokemuksia tavoista ja yrityksistä muuttua. On kuitenkin myönnettävä, että ensimmäinen tunne voi olla pettymys, suuttumus tai turhautuminen. Myönnettyään nämä tunteet, lipsahtamisen tai täydellisen repsahtamisen laukaisseiden tekijöiden tunnistaminen voi kuitenkin auttaa lopettajaa selvittämään minkälaisiin tilanteisiin liittyy ”suuri riski” ja minkälaisia selviytymisstrategioita on syytä kehittää.
Voi olla hyödyksi selvittää:
- Oliko sinulla riittävästi vaihtoehtoisia toimintoja käytössäsi
- Onko korvaushoitoa tarkistettava
- Oliko sinulla tukea tarpeeksi-
- Palkitsitko itseäsi riittävästi
- Olitko todella valmis ja sitoutunut muutokseen vai aloititko yrityksesi ennenaikaisesti
Kannattaisiko yrittää heti vielä uudelleen vai tarvitsetko enemmän aikaa harkintaan ja valmisteluun?
Samalla tavalla ihmiset voivat oppia onnistuneista yrityksistä välttää lipsahduksia suuren riskin tilanteissa. Yritykset voivat kertoa, mitkä selviytymisstrategiat toimivat ja miten kyvyt ovat kehittyneet. Tämä vuorostaan rakentaa luottamusta. Jos repsahdat tupakoimaan, älä lannistu, et ole menettänyt mitään. Aloita tupakoimattomuus uudelleen, mutta älä ärsytä aivojesi nikotiinin vastaanottajia turhaan tupakkakokeiluilla! Savuttomana pysyminen pienenkin aikaa on suuri saavutus, ja olet osoittanut, että sinulla on sen edellyttämät tiedot, taidot ja motivaatio.


